Tervetuloa Blogiini

TÄMÄ BLOGI EI SISÄLLÄ LUOTETTAVAA TIETOA. TÄMÄ ON YHDEN IHMISEN NÄKÖKULMA YHTEISKUNNASTA, JOTEN SUHTAUDU SISÄLTÖÖN KRIITTISESTI. SAATAN ESITTÄÄ JOTKIN ASIAT VÄLILLÄ TURHANKIN PAINAVASTI, JOTEN BLOGINI MALTILLINEN SUODATTAMINEN LIENEE SUOTAVAA ;)

tiistai 6. lokakuuta 2009

MEKAP1/8 Elämä tylsää ilman mediaa

Otsikossa on totta joka sana, myönnän. Kyllähän elämä olisi ilman mediaa tylsää kuin korkeakoulupedagogiikka. Ihminen ei pohjimmiltaan ole visionääri vaan havainnoitsija. Elämä ilman kuvia tai videoita, kirjoja tai sanomalehtiä, ja nettiä tai TV:tä olisi havainnoijan painajainen. Virikkeitä ei olisi nykyihmisen aivoille tarpeeksi, ja ihmisestä kasvaisi uudestaan luolamies. Evoluutio menisi toiseen suuntaan.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että medialukutaidon ja mediakriittisyyden kehittäminen antaisi medialle jopa luvan lisääntyä ihmisten arjessa. Mutta pelkäänpä vaan, että sama suuntaus jatkuu, media kehittyy mediakriittisyyttä nopeammin. Tällöin on riski vääristää yhteiskunnan perusarvoja. Kauhuskenaariossa media voisi kasvattaa ihmisestä pedon. Yhtenä esimerkkinä voisi olla itsekeskeinen oman edun tavoittelija, joka kuitenkin osaa empatialta näyttävillä sosiaalisilla taidoillaan huijata lähimmäisiään siten, että muut pitävät ihmistä rehellisenä ja hyväntahtoisena ihmisenä. Tällaisia superolentoja on jo miljoonia maailmassa, mutta odotan kauhulla sitä päivää, kun nämä pedot pääsevät maailman johtotehtäviin. Toivottavasti en ole silloin enää ihmisenä tässä siinä maailmassa. Kiitos ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti