Iltaa! Juuri äsken julkaisin kirjoituksen mediakasvatuksen haasteista lasten elämässä. Pyrin konkretisoimaan ja yksinkertaistamaan. Tällöin jokaiseen kysymykseen idea ei tuo vastausta, mutta tarvitseeko kaikkeen olla vastaus valmiina? NO EI!
Tämän illan puukotus yhteiskunnan kylkeen koskee opettajia. Alkuun täytyy muistuttaa, että opettajat ovat keskiarvoa reilusti inhimillisempiä, emotionaalisempia, sosiaalisempia, ja eettisesti esimerkillisempiä kuin "normaalit" ihmiset. Niinpä jos opettajilla nousee nyt karvat pystyyn, niin relakkaa vähän, en hauku teitä. Kritisoin opettajakoulutuksen rakennetta.
Opettajakoulutuksen hakumenettely aineopettajille on pieni rupatteluhetki ja that's it. Ja minun mielestä that is shit. Opettajalta vaaditaan rehellistä uskoa tärkeimpiin elämän perusarvoihin. Niitä ei haastattelussa pysty testaamaan, ainakaan kovin syvällisesti. Minulla on tulevaisuuden ratkaisu:
V A L H E E N P A L J A S T U S T E S T I !!!!
Tämän jälkeen opettajakoulutuslaitoksen tehtävä olisi tehdä kyseisestä aiheesta muutama kansainvälinen väitöskirja, joilla selvitettäisiin parhaiten opettajan vaatimuksia selvittävät kysymykset. Mikä on esteenä tälle? Lukeeko tätä mun blogia kukaan opettaja tai asiaa mietiskellyt?
torstai 24. syyskuuta 2009
MEKAP1/5 Media haastena lasten elämässä
Mediakasvatus on tehokas oppimisväline...oikein käytettynä. Mediaa kasvattajana voi verrata vaikkapa suklaaseen. Pieni määrä viikossa on todettu jopa vaikuttavan positiivisesti ihmisen terveyteen, mutta runsas käyttö saattaa aiheuttaa täydellisen katastrofin. Kun käytämme mediakasvatusta, ensimmäinen sääntö liittyykin ajankäyttöön:
1. Median käyttö pitää rajata välille klo 9.00-18.00. TV:n ja tietokoneen käyttö pitää rajoittaa 3 tuntiin päivässä. Tähän sisältyy myös koulussa käytetty media.
Media kotikäytössä pitää olla tarkkaan valvottua. Sallitus nettisivut pitää vanhempien asettaa. Rajojen kireys ei ole tärkeintä vaan tärkeintä on, että rajat ylipäätään on. Median käyttöä on helppo rajoittaa, jos TV ja tietokone sijoitetaan pois lasten huoneesta. Lisäksi koneen käytön prioriteetti pitää olla tarkoitus. Työ- ja kouluasiat saavat etusijan esim. tietokoneen käytössä, ja tällöin tietokonetta saa käyttää poikkeuksellisesti pidempiäkin aikoja. Seuraava sääntö liittyy tähän:
2. Lasten median käyttöä on valvottava ja ihan jo periaatteesta rajoitettava.
Mikä sitten on huolestuttavinta median käyttöä? Pelikonsolien ja erilaisten videopelien on tutkittu heikentävän merkittävästi lasten keskittymiskykyä. Keskittymiskyky on kuitenkin oppimisen peruspilari. Tämä siis riittäneekin tekemään pelaamisesta riskimedian. Jotkin pelit lisäävät lapsen loogisuutta ja havainnointikykyä, mutta se toteutuu vain, jos edelliset säännöt ovat voimassa. Tämän lisäksi vanhempien on ehdottomasti noudatettava lakien asettamia rajoja. Eli:
3. Vanhempien pitää omalla esimerkillään näyttää, että rajoituksia on noudatettava. Siispä kaikki K15 pelit on ehdottomasti kiellettävä alaikäiseltä lapselta.
Jatketaan huolestuttavan median jaottelua. Seuraava kohde on TV:n pinnalliset ikärajattomat ohjelmat. Klo 14-21 tulee TV:stä läpi ohjelmia kuten Huippumalli haussa, unelmien poikamies, rokkarille morsian ym. ym... Lista riskimediasta on jäätävä! Tässä tapauksessa TV muuttaa lasten perusarvoja ja se on todella iso riski ohjata tuleva yhteiskunta täysin väärille raiteille. Lapset eivät osaa suodattaa mediaa, vaan katsovat toisinaan täysin mustavalkoisesti TV:stä esitettäviä asioita. Ulkonäköä ihannoidaan, jopa terveyden ehdoilla, narsismi korostuu, oma napa on maailman napa. Ja tälle käänteisvaikuttajana erilaiset ihmiset syrjääntyy, kukaan ei ole tyytyväinen itseensä, identiteettisairaudet, vääristynyt omakuva, itsetunnon romahtaminen...
4. Selitä lapselle TV:n sisältöä. Tee selväksi, että painoa pitäisi seurata VAIN terveden takia, ei ulkonäön takia. Korosta arvoja, joita TV ei opeta kuten toisen ihmisen näkökulmasta ajatteleminen, päivän hyvän teon ideologia, toisen ihmisen ilahduttaminen, rehellinen tunteiden käsittely.
Tässä jotain. Yhteenvetona voisin todeta, että näillä säännöillä luulisi pääsevän jo johonkin. Ja vanhemmat, muistakaa, että aina voi tapahtua mitä vaan, mutta jos keskittyy kikkailun sijaan muutamaan perussääntöön, on suuri riski onnistua edes jossain kohtaa kasvatuksessa.
1. Median käyttö pitää rajata välille klo 9.00-18.00. TV:n ja tietokoneen käyttö pitää rajoittaa 3 tuntiin päivässä. Tähän sisältyy myös koulussa käytetty media.
Media kotikäytössä pitää olla tarkkaan valvottua. Sallitus nettisivut pitää vanhempien asettaa. Rajojen kireys ei ole tärkeintä vaan tärkeintä on, että rajat ylipäätään on. Median käyttöä on helppo rajoittaa, jos TV ja tietokone sijoitetaan pois lasten huoneesta. Lisäksi koneen käytön prioriteetti pitää olla tarkoitus. Työ- ja kouluasiat saavat etusijan esim. tietokoneen käytössä, ja tällöin tietokonetta saa käyttää poikkeuksellisesti pidempiäkin aikoja. Seuraava sääntö liittyy tähän:
2. Lasten median käyttöä on valvottava ja ihan jo periaatteesta rajoitettava.
Mikä sitten on huolestuttavinta median käyttöä? Pelikonsolien ja erilaisten videopelien on tutkittu heikentävän merkittävästi lasten keskittymiskykyä. Keskittymiskyky on kuitenkin oppimisen peruspilari. Tämä siis riittäneekin tekemään pelaamisesta riskimedian. Jotkin pelit lisäävät lapsen loogisuutta ja havainnointikykyä, mutta se toteutuu vain, jos edelliset säännöt ovat voimassa. Tämän lisäksi vanhempien on ehdottomasti noudatettava lakien asettamia rajoja. Eli:
3. Vanhempien pitää omalla esimerkillään näyttää, että rajoituksia on noudatettava. Siispä kaikki K15 pelit on ehdottomasti kiellettävä alaikäiseltä lapselta.
Jatketaan huolestuttavan median jaottelua. Seuraava kohde on TV:n pinnalliset ikärajattomat ohjelmat. Klo 14-21 tulee TV:stä läpi ohjelmia kuten Huippumalli haussa, unelmien poikamies, rokkarille morsian ym. ym... Lista riskimediasta on jäätävä! Tässä tapauksessa TV muuttaa lasten perusarvoja ja se on todella iso riski ohjata tuleva yhteiskunta täysin väärille raiteille. Lapset eivät osaa suodattaa mediaa, vaan katsovat toisinaan täysin mustavalkoisesti TV:stä esitettäviä asioita. Ulkonäköä ihannoidaan, jopa terveyden ehdoilla, narsismi korostuu, oma napa on maailman napa. Ja tälle käänteisvaikuttajana erilaiset ihmiset syrjääntyy, kukaan ei ole tyytyväinen itseensä, identiteettisairaudet, vääristynyt omakuva, itsetunnon romahtaminen...
4. Selitä lapselle TV:n sisältöä. Tee selväksi, että painoa pitäisi seurata VAIN terveden takia, ei ulkonäön takia. Korosta arvoja, joita TV ei opeta kuten toisen ihmisen näkökulmasta ajatteleminen, päivän hyvän teon ideologia, toisen ihmisen ilahduttaminen, rehellinen tunteiden käsittely.
Tässä jotain. Yhteenvetona voisin todeta, että näillä säännöillä luulisi pääsevän jo johonkin. Ja vanhemmat, muistakaa, että aina voi tapahtua mitä vaan, mutta jos keskittyy kikkailun sijaan muutamaan perussääntöön, on suuri riski onnistua edes jossain kohtaa kasvatuksessa.
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
MEKAP1 Opettajat syyniin!
Noniin. Onden (www.ondepohtii.blogspot.com) innoittamana erehdyin pohtimaan vaatimuksia opettajana olemisesta. Mitä opettajalta vaaditaan, mitkä pitäisivät olla opettajien perusarvot, pitäisikö olla yhteisiä arvoja, pitäisikö opettajilta vaatia kokonaisvaltaista esimerkillisyyttä???
Ei teitä mun mielipide kiinnosta, mutta...
Opettaja = Kansankynttilä
Opettajat pitäisi laittaa heti opiskelusta alkaen parempaan syyniin. Opettaja on yksi tärkeimmistä esimerkeistä lasten elämässä. Opettajalta siis vaaditaan hyviä elämänarvoja ja esimerkillisyyttä. Marginaalista kaksoiselämää opettaja periaatteessa voisi harrastaa, mutta koulussa pitäisi näyttää vain kansankynttiläpersoona. Mitä se tarkoittaa? No, mielestäni opettajan tekemisessä pitäisi erityisesti näkyä:
1. Toisten ihmisten kunnioittaminen, erityisesti vanhempien ikäkuntien
2. Yhteisön hyvinvoinnin korostaminen, ja yksilötarkastelun minimointi
3. Oma henkinen tasapaino (koulussa näkyvä itsetunnon vahvuus)
4. Oma fyysinen hyvinvointi (Ei tupakkaa, ei mässäilyä, ei epäterveellisiä tottumuksia)
5. Oman terveyden vaaliminen
6. Erilaisuuden hyväksyminen
Näistä 1, 2, ja 6 on opettajan aluille selvää. Kaikkea muuta kuin selvää on kuitenkin kohdat 3, 4, ja 5. Näitä eivät opettajaksi pyrkivät nää kovinkaan tärkeinä, tai eivät ole edes asiaa tältä kannalta ajatelleet. Mutta ei oikeesti!!! Jos jollain luokalla on koko ala-asteen ajan opettajana ihminen, joka polttaa, syö pikkuherkkuja päivän mittaan, kulkee 5km:n työmatkan omalla autollaan (ei käytä julkisia saati sitten pyöräilisi!), painaa toista sataa, ja rikkoo kerran vuodessa oman työtuolinsa, mutta syyttää siitä tuolin huonoa laatua, vaikka kaikki tietävät, että syy on yksinomaan opettajan ylipaino. Millainen kansankynttilä tämä on? Millaisia ovat liikuntatunnit? "Voitko opettaja näyttää tuon kärryn pyörän?"...
Häh, mun mielestä opettajat voisivat tunkea sanan "kansankynttilä" omaan ahteriinsa.
Ei teitä mun mielipide kiinnosta, mutta...
Opettaja = Kansankynttilä
Opettajat pitäisi laittaa heti opiskelusta alkaen parempaan syyniin. Opettaja on yksi tärkeimmistä esimerkeistä lasten elämässä. Opettajalta siis vaaditaan hyviä elämänarvoja ja esimerkillisyyttä. Marginaalista kaksoiselämää opettaja periaatteessa voisi harrastaa, mutta koulussa pitäisi näyttää vain kansankynttiläpersoona. Mitä se tarkoittaa? No, mielestäni opettajan tekemisessä pitäisi erityisesti näkyä:
1. Toisten ihmisten kunnioittaminen, erityisesti vanhempien ikäkuntien
2. Yhteisön hyvinvoinnin korostaminen, ja yksilötarkastelun minimointi
3. Oma henkinen tasapaino (koulussa näkyvä itsetunnon vahvuus)
4. Oma fyysinen hyvinvointi (Ei tupakkaa, ei mässäilyä, ei epäterveellisiä tottumuksia)
5. Oman terveyden vaaliminen
6. Erilaisuuden hyväksyminen
Näistä 1, 2, ja 6 on opettajan aluille selvää. Kaikkea muuta kuin selvää on kuitenkin kohdat 3, 4, ja 5. Näitä eivät opettajaksi pyrkivät nää kovinkaan tärkeinä, tai eivät ole edes asiaa tältä kannalta ajatelleet. Mutta ei oikeesti!!! Jos jollain luokalla on koko ala-asteen ajan opettajana ihminen, joka polttaa, syö pikkuherkkuja päivän mittaan, kulkee 5km:n työmatkan omalla autollaan (ei käytä julkisia saati sitten pyöräilisi!), painaa toista sataa, ja rikkoo kerran vuodessa oman työtuolinsa, mutta syyttää siitä tuolin huonoa laatua, vaikka kaikki tietävät, että syy on yksinomaan opettajan ylipaino. Millainen kansankynttilä tämä on? Millaisia ovat liikuntatunnit? "Voitko opettaja näyttää tuon kärryn pyörän?"...
Häh, mun mielestä opettajat voisivat tunkea sanan "kansankynttilä" omaan ahteriinsa.
maanantai 21. syyskuuta 2009
Lähtölaskenta lumille!
...Syksyn sateen, siedän...
Tänään se on sitten tasan viikko siihen, kun pääsen haistelemaan Itävallan tarjoamia vuoristo-olosuhteita. Edessä kymmenen päivän raastava jäätikköleiri, jossa oma kroppa laitetaan koettelemaan ihmisen anatomian ja fysiologian rajoja. Täytyy kyllä sanoa, että tämän syksyisen pimeän, ja loputtomalta tuntuvan kiireen keskellä tulee leiri kreivin aikaan. Viime viikolla sorruin jo aloittamaan purkkiaurinkokuurin (D-vitamiinipillereitä). Tilannetta pahentaa se, että eilen lupauduin vielä kaiken kivan päälle aloittamaan karkkilakon!! WTF, Namimaiskis + Karkkilakko = Järjetön yhtälö (MOT).
Tuleva kaksi kuukautinen tulee olemaan minulle siis ristiriidan todistusta vastaesimerkein. Ennen käytin mottona, ei karkkia => ei elämän sisältöä. Motto on pakko todeta seuraavien viikkojen aikana vanhentuneeksi...Let's see what's gonna happen
Summasummarum: Jos elämä menee kerrankin ihan ok, ihminen pyrkii tilaan johon se on tottunut eli piinaavaan stressiin. No, stressihän on kehityksen edellytys;)
Jeps, sellasta tänään täältä Herwoodin sydämestä. Jatketaan hyvällä mielellä syksyn lehtiin liukastelemista, ja jatkuvan väsymyksen manaamista. Hyvälle tuulelle voitte itsenne viritellä etsimällä Spotifystä Grazy Little Thing Called Love - Michael Buble, have a nice evenin' :P
Tänään se on sitten tasan viikko siihen, kun pääsen haistelemaan Itävallan tarjoamia vuoristo-olosuhteita. Edessä kymmenen päivän raastava jäätikköleiri, jossa oma kroppa laitetaan koettelemaan ihmisen anatomian ja fysiologian rajoja. Täytyy kyllä sanoa, että tämän syksyisen pimeän, ja loputtomalta tuntuvan kiireen keskellä tulee leiri kreivin aikaan. Viime viikolla sorruin jo aloittamaan purkkiaurinkokuurin (D-vitamiinipillereitä). Tilannetta pahentaa se, että eilen lupauduin vielä kaiken kivan päälle aloittamaan karkkilakon!! WTF, Namimaiskis + Karkkilakko = Järjetön yhtälö (MOT).
Tuleva kaksi kuukautinen tulee olemaan minulle siis ristiriidan todistusta vastaesimerkein. Ennen käytin mottona, ei karkkia => ei elämän sisältöä. Motto on pakko todeta seuraavien viikkojen aikana vanhentuneeksi...Let's see what's gonna happen
Summasummarum: Jos elämä menee kerrankin ihan ok, ihminen pyrkii tilaan johon se on tottunut eli piinaavaan stressiin. No, stressihän on kehityksen edellytys;)
Jeps, sellasta tänään täältä Herwoodin sydämestä. Jatketaan hyvällä mielellä syksyn lehtiin liukastelemista, ja jatkuvan väsymyksen manaamista. Hyvälle tuulelle voitte itsenne viritellä etsimällä Spotifystä Grazy Little Thing Called Love - Michael Buble, have a nice evenin' :P
torstai 17. syyskuuta 2009
MEKAP1/4 Minä median käyttäjänä
Minä olen median…
…vastaanottaja
Vastaanotan mediaa silloin, kun etsin tietoa johonkin asiaan. Katson TV:stä tiedeohjelmaa tai etsin netistä tietoa jonkin ilmiön taustalla. Tällöin kriittisyys ei ole pääosassa median käytössä, vaan vastaanotan mediaa jokseenkin ilman ennakkokäsityksiä. Totta kai aiempi tietopohja luo näkemyksen asiasta, mutta jos olen epävarma asiasta, olen halukas oppimaan uutta, ja nöyrryn melko helposti luottamaan lähteeseen.
…kriitikko
Suhtaudun kriittisesti mediaan, joka koskee pinnallista yhteiskuntaa. TV:n kautta tulevasta informaatiosta 90% on pinnallista viihdettä, joka on melko läpi näkyvää paskaa. Jopa asiaohjelmat ovat vain tuottajan näkemys asiasta. Olen aina suhtautunut asioihin siten, että yritän käsitellä itsekseni asiaa mahdollisimman monesta näkökulmasta. Niinpä ohjelmat, kuten ”Karpolla on asiaa” ovat ärsyttäneet suuresti minua. Tiedän, että osa yhteiskunnan eliöistä luo kyseisten ohjelmien pohjalta käsityksensä yhteiskuntaa horjuttavista asioista, joten mielestäni Karpon voisi vaikka kieltää laissa.
Netin sisältöön pitää suhtautua vieläkin kriittisemmin. Keskustelupalstat ovat täyttäneet jollakin tavalla häiriytyneet ihmiset, ja jopa wikipedian sisältö on harhaanjohtavaa. Näillä keskustelupalstoilla tai päivittäisten pikkukysymysten vastauksista ei saisi peilata yhteiskuntaa, koska niihin osaa ottavat ovat jollakin tavalla asiaan erikoisesti suhtautuvia.
…analysoija
Median analysointi ei suju vaistomaisesti. Median sisältöä pitäisi miettiä sen kirjoittajan/tuottajan näkökulmasta. Heillä on aina jokin tarkoitus levittää informaatiota. Tai no, ei ole, sillä netissä tiedon levittäminen on niin helppoa, että monet kirjoittavat sinne erinäisiä asioita vain aikaa kuluttaakseen. Analysoin mediaa enemmän sen tuottajaa ja tämä onkin mielestäni tärkeintä. Ennen kuin alan sisäistää jonkin jutun sisältöä, pitää pohtia, onko kirjoittaja julkaissut juttunsa puolueettomasti vai onko kyseessä provosoiva teksti. Tämä pätee niin tutkimuksiin kuin asiateksteihinkin.
…vaihtoehtoisten tapojen suunnittelija
Tämä on itselleni osin hämärän peitossa. En ole normaalisti suunnittelija. En monesti ennen ole ajatellut asiaa. Asia koskee siis median vertailusta. Lehtimainos vs. sähköpostilevitteinen mainos. Tässä on yksi esimerkki. Myös uutisten julkaisupaikka on tarkoin suunniteltava. Jotkin lehdet ovat arvostetumpia kuin toiset. Youtube on osoittautunut myös mediakasvatusvälineeksi. Taannoin tanskalaisneiti etsi isää pienelle lapselleen youtubessa. Video keräsi yli 800000 katsojaa lyhyessä ajassa ja keräsi katsojien empatiat puolelleen. Myöhemmin selvisi, että se oli Tanskan suuren mainostoimiston markkinointikikka, jolla oli tarkoitus saada Tanska paremmin maailman kartalle. Tämä mainoskikka oli hyvin suunniteltu, ja sen tekijät olivat keksineet hienon vaihtoehtoisen tavan kerätä julkisuutta.
…vastaanottaja
Vastaanotan mediaa silloin, kun etsin tietoa johonkin asiaan. Katson TV:stä tiedeohjelmaa tai etsin netistä tietoa jonkin ilmiön taustalla. Tällöin kriittisyys ei ole pääosassa median käytössä, vaan vastaanotan mediaa jokseenkin ilman ennakkokäsityksiä. Totta kai aiempi tietopohja luo näkemyksen asiasta, mutta jos olen epävarma asiasta, olen halukas oppimaan uutta, ja nöyrryn melko helposti luottamaan lähteeseen.
…kriitikko
Suhtaudun kriittisesti mediaan, joka koskee pinnallista yhteiskuntaa. TV:n kautta tulevasta informaatiosta 90% on pinnallista viihdettä, joka on melko läpi näkyvää paskaa. Jopa asiaohjelmat ovat vain tuottajan näkemys asiasta. Olen aina suhtautunut asioihin siten, että yritän käsitellä itsekseni asiaa mahdollisimman monesta näkökulmasta. Niinpä ohjelmat, kuten ”Karpolla on asiaa” ovat ärsyttäneet suuresti minua. Tiedän, että osa yhteiskunnan eliöistä luo kyseisten ohjelmien pohjalta käsityksensä yhteiskuntaa horjuttavista asioista, joten mielestäni Karpon voisi vaikka kieltää laissa.
Netin sisältöön pitää suhtautua vieläkin kriittisemmin. Keskustelupalstat ovat täyttäneet jollakin tavalla häiriytyneet ihmiset, ja jopa wikipedian sisältö on harhaanjohtavaa. Näillä keskustelupalstoilla tai päivittäisten pikkukysymysten vastauksista ei saisi peilata yhteiskuntaa, koska niihin osaa ottavat ovat jollakin tavalla asiaan erikoisesti suhtautuvia.
…analysoija
Median analysointi ei suju vaistomaisesti. Median sisältöä pitäisi miettiä sen kirjoittajan/tuottajan näkökulmasta. Heillä on aina jokin tarkoitus levittää informaatiota. Tai no, ei ole, sillä netissä tiedon levittäminen on niin helppoa, että monet kirjoittavat sinne erinäisiä asioita vain aikaa kuluttaakseen. Analysoin mediaa enemmän sen tuottajaa ja tämä onkin mielestäni tärkeintä. Ennen kuin alan sisäistää jonkin jutun sisältöä, pitää pohtia, onko kirjoittaja julkaissut juttunsa puolueettomasti vai onko kyseessä provosoiva teksti. Tämä pätee niin tutkimuksiin kuin asiateksteihinkin.
…vaihtoehtoisten tapojen suunnittelija
Tämä on itselleni osin hämärän peitossa. En ole normaalisti suunnittelija. En monesti ennen ole ajatellut asiaa. Asia koskee siis median vertailusta. Lehtimainos vs. sähköpostilevitteinen mainos. Tässä on yksi esimerkki. Myös uutisten julkaisupaikka on tarkoin suunniteltava. Jotkin lehdet ovat arvostetumpia kuin toiset. Youtube on osoittautunut myös mediakasvatusvälineeksi. Taannoin tanskalaisneiti etsi isää pienelle lapselleen youtubessa. Video keräsi yli 800000 katsojaa lyhyessä ajassa ja keräsi katsojien empatiat puolelleen. Myöhemmin selvisi, että se oli Tanskan suuren mainostoimiston markkinointikikka, jolla oli tarkoitus saada Tanska paremmin maailman kartalle. Tämä mainoskikka oli hyvin suunniteltu, ja sen tekijät olivat keksineet hienon vaihtoehtoisen tavan kerätä julkisuutta.
KASOP4/1 Jälkien jättäjät
Pelataanko shakkia
Kello soi, ja on aika aloittaa peruskoulun viides luokka. Mietin, että pitkälle olenkin jo päässyt. Ei enää kuin puolet jäljellä peruskoulua. Syön puolivihaisena aamupalan, ja lähden pienellä kiireellä kouluun. Huolimatta rutiininomaisesta aamukireydestä odotan innoissani uuden kouluvuoden alkua. En ole nähnyt kavereita pitkään aikaan, ja muutenkin kouluympäristö tuntuu pitkän kesäloman jälkeen jälleen kiinnostavalta.
Saavun koulun pihalle. Parkkeeraan polkupyöräni reteesti takapyörä lukossa kovalla vauhdilla koulun portin viereen. Pihalla on jo kova hälinä, olenhan viimeisten joukossa saapumassa kouluun. Kello soi oppitunnin alkamisen merkiksi. Juoksemme puolihullua munaravia käsillä reppua selässä pitäen koulun portaiden viereen jonottamaan. Olemme koulun toiseksi vanhimpia oppilaita, joten minulle herää esimerkillinen olo. Nyt on pidettävä ryhti suorassa ja näyttää esimerkkiä pienemmille oppilaille.
Luokkahuoneemme on vaihtunut. Pienen tappelun sävyttämänä löydämme itsellemme omat paikkamme. Nyt on vuoro odottaa uutta opettajaa. Odotus palkitaan parissa minuutissa. Tilanne ei tosin tunnu palkinnolta, sillä luokkatilaan astelee ylipainoinen mursu! Kaikki ovat odottaneet koulun rehtori Kimmo Toiviaista, mutta luokkaan asteleekin Pälkäneeltä kotoisin oleva hevosfarmari. Mietin mielessäni, että onneksi tuo mörkö ei ole sijaisena kuin päivän. No, tähänkin saan varmistuksen ensimmäisen kahden minuutin aikana. Tämä 70-luvulle jäänyt urpo aikoo opettaa meitä koko vuoden! Tässä vaiheessa en osaa suhtautua vielä niin kypsästi sijaiseen, joten leimaan hänet suoralta kädeltä dorkaksi.
No, seuraavan lukuvuoden aikana tämä samainen sijainen osoittautuu täydelliseksi aasiksi. Esimerkkejä tulee esiin monia. Puukäsityön tunnilla luokan vilkkaimmat oppilaat pitävät opettajaa naruissaan, ja saavat hänet uskomaan, että oppilaat tarvitsisivat kaupasta tarvikkeita puutöihinsä. Mietin itse, miten tämä on mahdollista. Muutama oppilas pääseekin käymään kylällä ostamassa ”tarvikkeita” linnunpönttöihinsä. Niin tarvikkeet kuin oppilaatkin jäävät sinä päivänä matkan varrelle:) Opettaja on täysin ympäri puhuttavissa.
Myös opetuksen sisältö on täysin tyhjä. Totta kai opettaja käy tunnilla läpi asiat, mitkä opetussuunnitelmassa on mainittu, mutta opetustapa riippuu täysin oppikirjasta. Soveltava tekeminen tarkoittaa opettajan mielestä kirjan tehtävien tekemistä. Olemme samassa luokassa kuutosluokkalaisten kanssa, ja voin sanoa, että ehkä 15% asiasta menee isojen poikien korvista sisään. Tämä asian kuulemisprosentti on melko huono, ja oppiminen on sitä kautta käytännössä nolla. Tunnen sääliä tyhmempiä ja vilkkaampia oppilaita kohtaan, sillä he eivät tule oppimaan vuoden aikana yhtään mitään.
Itse opin vuoden aikana eniten huonosta opettamisesta. Opin lisäksi analysoimaan ihmisiä, erityisesti opettajia. Alan muiden opettajienkin tunnilla tarkkailemaan ympäristöä ja opettajia. Saan aivan uuden käsityksen opettajan roolista lasten elämässä. On aivan sama, vaikka opettaja olisikin suunnitellut tuntinsa, mutta niiden toteutus on silti asia erikseen. Lisäksi opettajan opetettavan asian soveltaminen on joskus ratkaisevassa roolissa. Puolivälissä lukuvuotta eteeni tulee vastaan dilemma. Miksi nollalla ei voi jakaa? Pommitan opettajaa tällä kysymyksellä saamatta siihen koskaan vastausta. Asia vaivaa siinä hetkessä vain hetken, mutta myöhemmin olen muistellut asiaa tuhansia kertoja.
Musiikin ja liikunnan tunnit ovat mielenkiintoisimpia. Musiikin tunnilla opettaja käskee tyttöjen ottaa musiikin kirjat esiin. Hän opastaa tyttöjä laulamaan toivelauluja. Ensin pojatkin ovat mukana, mutta sitten opettaja ehdottaa pojille shakkiturnausta. Minua kiinnostavat molemmat aiheet, mutta kukaan muukaan pojista ei siirry laulamaan tyttöjen kanssa. Niinpä opettaja luo luokkaan tytöt-pojat -kahtiajaon. Lisäksi kukaan ei opi musiikista senttiäkään, ja luokan interaktiivisuus on täysin nolla. ”Laulakaa te tytöt toivelauluja niin me pojat pelataan shakkia.” Tämän opettajan pamauttaman lausahduksen muistan lopun elämääni. Lause turhautti kaikki muut paitsi pojat, jotka eivät olleet kiinnostuneet musiikista vaan jostain muusta pelaamisesta.
Loppusanoina ala-asteen kohahduttavin hetki oli nimenomaan tämän suuren aasin lausahdus luokan kahtiajaosta. En ole kyseistä opettajaa myöhemmin nähnyt, mutta jos näkisin, antaisin hänelle välittömän palautteen säästelemättä sanojani. Minun oppimiseeni ei tullut suurta aukkoa, mutta tunnen luokkakavereitani, joiden alamäki alkoi juurikin tältä oppivuodelta. Kiitos ope, kiitos!
Kannustavaa hiillostusta
Oppivuoteni käytin omiin harrastuksiini keskittyen. Vuodet vierivät. Koulussa jaksoin keskittyä noin kolme tuntia päivässä, mikä on tietysti liikunnalliselta pojalta jo hatunnoston arvoinen suoritus. Ylä-aste oli lyhyimmän tuntuinen koulujakso, ja sen sisältöä en pystynyt konkreettisesti selittämään. Kasvatus ja siinä sivussa jotakin asiaakin, siinä lienee ylä-asteen pääprinsiippi.
Lukioon mennessä minulla oli selvät sävelet, mitä alan lukea. Matematiikka, fysiikka ja kemia saisivat täyden huomioni, ja muilla tunneilla keräisin virtaa keskittyä vain kyseisiin tunteihin. Fysiikan opiskelu jäi lukiossa erityisesti mieleen. Fysiikan ensimmäisen kurssin opettaja oli juuri eläkkeelle pääsevä opettajan jyrä, joka latoi fysiikkaa taululle vanhoillisen kurin sävyttämänä. Tunnit etenivät koordinoidusti, mutta monella oppilaalla kasvoi asennevamma fysiikkaa kohtaan entisestään. Onneksi asia kiinnosti minua sen verran, että en luovuttanut fysiikan opiskelua heti ensimmäiseen kurssiin. Sain lisäksi ensimmäisen kurssin arvosanaksi 9,5, joten motivaatio opiskeluun säilyi.
Seuraava opettaja olikin lukiohistorian menestys. Hänen opetusteesinsä tulivat esiin heti ensinäkemisestä lähtien. Opettaja toi vahvasti esiin asian, että ne joita ei fysiikka kiinnosta, ei kannata opiskella sitä. Hän kannusti kyllä kaikkia, mutta huonon koemenestyksen kärsineet opiskelijat joutuivat perustelemaan sekä itselleen että opettajalle fysiikan opiskelun merkityksen heidän elämässään.
Selviä vastauksia kyseisen opettajan tehokkaasta ja motivoivasta opetustyylistä en ole vielä löytänyt. Tämän vuoden aikana olenkin ottanut tavoitteeksi selvittää itselleni, mitkä asiat vaikuttivat fysiikan nopeaan omaksumiseen lukiossa. Palaan asiaan, kun tajuan jotain:)
Kello soi, ja on aika aloittaa peruskoulun viides luokka. Mietin, että pitkälle olenkin jo päässyt. Ei enää kuin puolet jäljellä peruskoulua. Syön puolivihaisena aamupalan, ja lähden pienellä kiireellä kouluun. Huolimatta rutiininomaisesta aamukireydestä odotan innoissani uuden kouluvuoden alkua. En ole nähnyt kavereita pitkään aikaan, ja muutenkin kouluympäristö tuntuu pitkän kesäloman jälkeen jälleen kiinnostavalta.
Saavun koulun pihalle. Parkkeeraan polkupyöräni reteesti takapyörä lukossa kovalla vauhdilla koulun portin viereen. Pihalla on jo kova hälinä, olenhan viimeisten joukossa saapumassa kouluun. Kello soi oppitunnin alkamisen merkiksi. Juoksemme puolihullua munaravia käsillä reppua selässä pitäen koulun portaiden viereen jonottamaan. Olemme koulun toiseksi vanhimpia oppilaita, joten minulle herää esimerkillinen olo. Nyt on pidettävä ryhti suorassa ja näyttää esimerkkiä pienemmille oppilaille.
Luokkahuoneemme on vaihtunut. Pienen tappelun sävyttämänä löydämme itsellemme omat paikkamme. Nyt on vuoro odottaa uutta opettajaa. Odotus palkitaan parissa minuutissa. Tilanne ei tosin tunnu palkinnolta, sillä luokkatilaan astelee ylipainoinen mursu! Kaikki ovat odottaneet koulun rehtori Kimmo Toiviaista, mutta luokkaan asteleekin Pälkäneeltä kotoisin oleva hevosfarmari. Mietin mielessäni, että onneksi tuo mörkö ei ole sijaisena kuin päivän. No, tähänkin saan varmistuksen ensimmäisen kahden minuutin aikana. Tämä 70-luvulle jäänyt urpo aikoo opettaa meitä koko vuoden! Tässä vaiheessa en osaa suhtautua vielä niin kypsästi sijaiseen, joten leimaan hänet suoralta kädeltä dorkaksi.
No, seuraavan lukuvuoden aikana tämä samainen sijainen osoittautuu täydelliseksi aasiksi. Esimerkkejä tulee esiin monia. Puukäsityön tunnilla luokan vilkkaimmat oppilaat pitävät opettajaa naruissaan, ja saavat hänet uskomaan, että oppilaat tarvitsisivat kaupasta tarvikkeita puutöihinsä. Mietin itse, miten tämä on mahdollista. Muutama oppilas pääseekin käymään kylällä ostamassa ”tarvikkeita” linnunpönttöihinsä. Niin tarvikkeet kuin oppilaatkin jäävät sinä päivänä matkan varrelle:) Opettaja on täysin ympäri puhuttavissa.
Myös opetuksen sisältö on täysin tyhjä. Totta kai opettaja käy tunnilla läpi asiat, mitkä opetussuunnitelmassa on mainittu, mutta opetustapa riippuu täysin oppikirjasta. Soveltava tekeminen tarkoittaa opettajan mielestä kirjan tehtävien tekemistä. Olemme samassa luokassa kuutosluokkalaisten kanssa, ja voin sanoa, että ehkä 15% asiasta menee isojen poikien korvista sisään. Tämä asian kuulemisprosentti on melko huono, ja oppiminen on sitä kautta käytännössä nolla. Tunnen sääliä tyhmempiä ja vilkkaampia oppilaita kohtaan, sillä he eivät tule oppimaan vuoden aikana yhtään mitään.
Itse opin vuoden aikana eniten huonosta opettamisesta. Opin lisäksi analysoimaan ihmisiä, erityisesti opettajia. Alan muiden opettajienkin tunnilla tarkkailemaan ympäristöä ja opettajia. Saan aivan uuden käsityksen opettajan roolista lasten elämässä. On aivan sama, vaikka opettaja olisikin suunnitellut tuntinsa, mutta niiden toteutus on silti asia erikseen. Lisäksi opettajan opetettavan asian soveltaminen on joskus ratkaisevassa roolissa. Puolivälissä lukuvuotta eteeni tulee vastaan dilemma. Miksi nollalla ei voi jakaa? Pommitan opettajaa tällä kysymyksellä saamatta siihen koskaan vastausta. Asia vaivaa siinä hetkessä vain hetken, mutta myöhemmin olen muistellut asiaa tuhansia kertoja.
Musiikin ja liikunnan tunnit ovat mielenkiintoisimpia. Musiikin tunnilla opettaja käskee tyttöjen ottaa musiikin kirjat esiin. Hän opastaa tyttöjä laulamaan toivelauluja. Ensin pojatkin ovat mukana, mutta sitten opettaja ehdottaa pojille shakkiturnausta. Minua kiinnostavat molemmat aiheet, mutta kukaan muukaan pojista ei siirry laulamaan tyttöjen kanssa. Niinpä opettaja luo luokkaan tytöt-pojat -kahtiajaon. Lisäksi kukaan ei opi musiikista senttiäkään, ja luokan interaktiivisuus on täysin nolla. ”Laulakaa te tytöt toivelauluja niin me pojat pelataan shakkia.” Tämän opettajan pamauttaman lausahduksen muistan lopun elämääni. Lause turhautti kaikki muut paitsi pojat, jotka eivät olleet kiinnostuneet musiikista vaan jostain muusta pelaamisesta.
Loppusanoina ala-asteen kohahduttavin hetki oli nimenomaan tämän suuren aasin lausahdus luokan kahtiajaosta. En ole kyseistä opettajaa myöhemmin nähnyt, mutta jos näkisin, antaisin hänelle välittömän palautteen säästelemättä sanojani. Minun oppimiseeni ei tullut suurta aukkoa, mutta tunnen luokkakavereitani, joiden alamäki alkoi juurikin tältä oppivuodelta. Kiitos ope, kiitos!
Kannustavaa hiillostusta
Oppivuoteni käytin omiin harrastuksiini keskittyen. Vuodet vierivät. Koulussa jaksoin keskittyä noin kolme tuntia päivässä, mikä on tietysti liikunnalliselta pojalta jo hatunnoston arvoinen suoritus. Ylä-aste oli lyhyimmän tuntuinen koulujakso, ja sen sisältöä en pystynyt konkreettisesti selittämään. Kasvatus ja siinä sivussa jotakin asiaakin, siinä lienee ylä-asteen pääprinsiippi.
Lukioon mennessä minulla oli selvät sävelet, mitä alan lukea. Matematiikka, fysiikka ja kemia saisivat täyden huomioni, ja muilla tunneilla keräisin virtaa keskittyä vain kyseisiin tunteihin. Fysiikan opiskelu jäi lukiossa erityisesti mieleen. Fysiikan ensimmäisen kurssin opettaja oli juuri eläkkeelle pääsevä opettajan jyrä, joka latoi fysiikkaa taululle vanhoillisen kurin sävyttämänä. Tunnit etenivät koordinoidusti, mutta monella oppilaalla kasvoi asennevamma fysiikkaa kohtaan entisestään. Onneksi asia kiinnosti minua sen verran, että en luovuttanut fysiikan opiskelua heti ensimmäiseen kurssiin. Sain lisäksi ensimmäisen kurssin arvosanaksi 9,5, joten motivaatio opiskeluun säilyi.
Seuraava opettaja olikin lukiohistorian menestys. Hänen opetusteesinsä tulivat esiin heti ensinäkemisestä lähtien. Opettaja toi vahvasti esiin asian, että ne joita ei fysiikka kiinnosta, ei kannata opiskella sitä. Hän kannusti kyllä kaikkia, mutta huonon koemenestyksen kärsineet opiskelijat joutuivat perustelemaan sekä itselleen että opettajalle fysiikan opiskelun merkityksen heidän elämässään.
Selviä vastauksia kyseisen opettajan tehokkaasta ja motivoivasta opetustyylistä en ole vielä löytänyt. Tämän vuoden aikana olenkin ottanut tavoitteeksi selvittää itselleni, mitkä asiat vaikuttivat fysiikan nopeaan omaksumiseen lukiossa. Palaan asiaan, kun tajuan jotain:)
MEKAP1/3 Olen osa mediakasvatusta
Juutuubbi masentaa
Tietoisuus globaalin yhteiskunnan tiedoista ja taidoista on lisääntynyt niin eksponentiaalisesti, että itseäni tilanne on alkanut masentaa. 15 vuotta sitten urheilussa piirin mestaritkin olivat oman alueensa kunkkuja, ja jos osasin heittää voltin, niin kavereilta heltisi välittömästi iso käsi suorituksesta. Jos soitin jonkun omasta mielestänikin vaikean kappaleen, sain matineassa mairittelevat ablodit, olinhan vieläpä niin nuori lupaus:)
Miten menisi vastaavat tilanteet nykypäivänä. Jos menen yleisurheilun piirinmestaruuskilpailuihin, ja hyppään pojat 10-sarjassa ylivoimaiseen mestaruuteen tuloksella 3.02m, niin ennenkuin ehdin tuuletella uutta ennätystäni, mittamies pamauttaa: "Mutta juutuubissa oli video 6-vuotiaasta pojasta, joka hyppäsi yli 4m!" Niinpä lasken käteni alas, ja totean, että eihän se oma suoritus ollutkaan juuri mitään. Kun koulussa sitten päätän ottaa luokan huomion, ja tempaisen etuperivoltin, heittää luokan nörtti-Pete:" Juutubissa oli video yhestä tytöstä, joka veti tuplavoltin kerien ja jäätelö suussa." Jälleen totean omat kykyni melko keskinkertaisiksi. No, illalla päätän skarpata konservatorion matineassa. Laitan kaiken likoon, ja soitan kappaleeni ennätysnopeasti, mutta silti yllättävänkin tarkasti, olenhan 10v. Saan mukavat ablodit, mutta esitykseni jälkeen meille oppilaskokelaille näytetään screeniltä video suprise suprise jälleen Youtubesta: 4-vuotias tyttö soittaa saman kappaleen silmät kiinni, sormet yhteen teipattuna, ja puolet nopeammin.
Mikä oli vertaistarinan opetus? Median käyttö kasvattavana asiana luo nykyään kovemmat vaatimukset saada lapsille onnistumisen tunteita ja sitä kautta itsetunnon tukemista. Median käyttö saattaa jopa osittain olla syy nyky-yhteiskunnan ongelmiin. Ongelmien taustallahan yleensä on itsetunnon romahtaminen.
Pääkirjoituksesta sarjakuviin
Koulun mediakasvatus osuu parhaiten oikeaan äidinkielen tuntien sanomalehden lukemisen opettelussa. Koulussa ei tarvitse pääpainoa siirtää internetin kaoottiseen maailmaan, vaan sanomalehden lukutaidon oppilaat osaavat pienellä panostuksella soveltaa myöskin nettilehtien lukemiseen. Jo ala-asteella tutustuttin lehtien rakenteeseen ja siihen, mitkä jutut olivat tieto- tai fiktiopainotteisia. Minulla opetus ainakin kolisi juuri oikeaan. Ylä-asteella perehdyttiin sanomalehtiin entistä tarkemmin, joka taas selvensi asioita kriittisyydestä mediaa kohtaan. Tämä aihekokonaisuus pitäisi pitää äidinkielen opetussuunnitelmassa vielä pitkään!
Minä mediakasvattajana
Myöhemmällä iälläni olen kirjoittanut muutaman lehtijutun. Olen huomannut, että jutusta saa sisällöltään mielenkiintoisemmankin, jos juttuun yrittää upottaa jonkin kasvattavan mielipiteen. Kirjoitus ei tarvitse olla mielipidekirjoitus, vaan jutun lukijoita voi johdatella erilaisila tyyleillä haluttuun suuntaan. Tämä on haastava taiteen laji, ja moni lehtikirjoittaja siinä usein epäonnistuu, mutta toimiessaan se saa lukijoiden muuttamaan totuttuja käsityksiään jutun kirjoittajan mieltymyksen suuntaan.
Kun minä käytän mediakasvatusta, niin käyttää sitä totta kai suuremmatkin vaikuttajat. Ja kun asiaa tarkastelee, huomaa, että mediakasvatus on isojen narujen varassa. Maanosat kasvattavat, valtiot kasvattavat, kaupungit kasvattavat, kunnat kasvattavat...yksilöt kasvattavat. Ja kun mediakasvatuksen osa on kasvanut jyrkästi, syntyy vaara, että yhteiskuntaa kasvatetaan harhaan. Mediakasvatuksella osutaan pahimmillaan jopa ihmisten perusarvoihin, ja se kuulostaa III maailman sodalta.
Tietoisuus globaalin yhteiskunnan tiedoista ja taidoista on lisääntynyt niin eksponentiaalisesti, että itseäni tilanne on alkanut masentaa. 15 vuotta sitten urheilussa piirin mestaritkin olivat oman alueensa kunkkuja, ja jos osasin heittää voltin, niin kavereilta heltisi välittömästi iso käsi suorituksesta. Jos soitin jonkun omasta mielestänikin vaikean kappaleen, sain matineassa mairittelevat ablodit, olinhan vieläpä niin nuori lupaus:)
Miten menisi vastaavat tilanteet nykypäivänä. Jos menen yleisurheilun piirinmestaruuskilpailuihin, ja hyppään pojat 10-sarjassa ylivoimaiseen mestaruuteen tuloksella 3.02m, niin ennenkuin ehdin tuuletella uutta ennätystäni, mittamies pamauttaa: "Mutta juutuubissa oli video 6-vuotiaasta pojasta, joka hyppäsi yli 4m!" Niinpä lasken käteni alas, ja totean, että eihän se oma suoritus ollutkaan juuri mitään. Kun koulussa sitten päätän ottaa luokan huomion, ja tempaisen etuperivoltin, heittää luokan nörtti-Pete:" Juutubissa oli video yhestä tytöstä, joka veti tuplavoltin kerien ja jäätelö suussa." Jälleen totean omat kykyni melko keskinkertaisiksi. No, illalla päätän skarpata konservatorion matineassa. Laitan kaiken likoon, ja soitan kappaleeni ennätysnopeasti, mutta silti yllättävänkin tarkasti, olenhan 10v. Saan mukavat ablodit, mutta esitykseni jälkeen meille oppilaskokelaille näytetään screeniltä video suprise suprise jälleen Youtubesta: 4-vuotias tyttö soittaa saman kappaleen silmät kiinni, sormet yhteen teipattuna, ja puolet nopeammin.
Mikä oli vertaistarinan opetus? Median käyttö kasvattavana asiana luo nykyään kovemmat vaatimukset saada lapsille onnistumisen tunteita ja sitä kautta itsetunnon tukemista. Median käyttö saattaa jopa osittain olla syy nyky-yhteiskunnan ongelmiin. Ongelmien taustallahan yleensä on itsetunnon romahtaminen.
Pääkirjoituksesta sarjakuviin
Koulun mediakasvatus osuu parhaiten oikeaan äidinkielen tuntien sanomalehden lukemisen opettelussa. Koulussa ei tarvitse pääpainoa siirtää internetin kaoottiseen maailmaan, vaan sanomalehden lukutaidon oppilaat osaavat pienellä panostuksella soveltaa myöskin nettilehtien lukemiseen. Jo ala-asteella tutustuttin lehtien rakenteeseen ja siihen, mitkä jutut olivat tieto- tai fiktiopainotteisia. Minulla opetus ainakin kolisi juuri oikeaan. Ylä-asteella perehdyttiin sanomalehtiin entistä tarkemmin, joka taas selvensi asioita kriittisyydestä mediaa kohtaan. Tämä aihekokonaisuus pitäisi pitää äidinkielen opetussuunnitelmassa vielä pitkään!
Minä mediakasvattajana
Myöhemmällä iälläni olen kirjoittanut muutaman lehtijutun. Olen huomannut, että jutusta saa sisällöltään mielenkiintoisemmankin, jos juttuun yrittää upottaa jonkin kasvattavan mielipiteen. Kirjoitus ei tarvitse olla mielipidekirjoitus, vaan jutun lukijoita voi johdatella erilaisila tyyleillä haluttuun suuntaan. Tämä on haastava taiteen laji, ja moni lehtikirjoittaja siinä usein epäonnistuu, mutta toimiessaan se saa lukijoiden muuttamaan totuttuja käsityksiään jutun kirjoittajan mieltymyksen suuntaan.
Kun minä käytän mediakasvatusta, niin käyttää sitä totta kai suuremmatkin vaikuttajat. Ja kun asiaa tarkastelee, huomaa, että mediakasvatus on isojen narujen varassa. Maanosat kasvattavat, valtiot kasvattavat, kaupungit kasvattavat, kunnat kasvattavat...yksilöt kasvattavat. Ja kun mediakasvatuksen osa on kasvanut jyrkästi, syntyy vaara, että yhteiskuntaa kasvatetaan harhaan. Mediakasvatuksella osutaan pahimmillaan jopa ihmisten perusarvoihin, ja se kuulostaa III maailman sodalta.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
MEKAP1/2 Mediakasvatus näkyy arjessa
Huomenta!
Käsite Mediakasvatus
Mediakasvatus ei sanana ennen tätä kurssia
herättänyt juurikaan mitään mielikuvaa. Nyt olen muuttanut
vaistomaisesti ajattelutapaani ymmärtääkseni mediakasvatusta.
Olen seurannut tämän viikon puheenaiheita ja uutisia enemmän
mediakasvatuksen näkökulmasta.
Kriittinen median käyttäjä
Ensinnäkin media kasvattaa nykyään sekä lapsia että aikuisia.
Medialla on todella vahva merkitys ihmisten muodostaessa
mielipiteitään asioista, joista heillä ei ole omakohtaista
kokemusta. Ihmiset puhuvat median välityksellä kuulemistaan
asioista kuin omana tietonaan. Kritiikki mediaa kohtaan ei
olekaan kehittynyt samaan tahtiin kuin median lisääntyminen
ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Vaikuttaa siltä, että nykyään
ihmiset osaavat suhtautua kriittisesti internetin keskustelupalstoihin, mutta esimerkiksi tietotoimistojen ja poliittisen tiedonannon julkaisemiin uutisiin luotetaan aivan liian sinisilmäisesti. Tästä luin 2000-luvun alkupuolella
kirjoitetun journalismin artikkelin. Varsin kiinnostavia asioita voi löytää osoitteesta http://journalismi.uta.fi/index.php?page=artikkelit&type=artikkelit&id=45
TV:ssä on yhä enemmän "Karpolla on asiaa" -tyylisiä ajankohtaisohjelmia, joiden tarkoitus on suhtautua kriittisesti yhteiskunnalle tarjottuun tietoon politiikasta ja yhteiskunnasta. Tällaiset ohjelmat lisäävät ihmisten kriittisyyttä, mutta samalla
se lisää ihmisten epätietoisuutta. Itse en siis ihan joka tapauksessa liputtaisi kriittisyyden nimiin.
Mediakasvatuksen ääriviivat
Mediakasvatus ei olekaan mielestäni pelkästään ikärajojen
asettamista. Myös esimerkiksi jonkin asian yksioikoinen
tuomitseminen mediassa ohjaa myös mediaa seuraavia ihmisiä
tuomitsemaan kyseinen asia. Median suunnittelijat ovat
todella ammattimaisia ohjailemaan yhteiskuntaa niihin
reaktioihin, mihin halutaan. Raha on usein painavin ratkaisu
median suunnitteluun. Miljoonat ja miljoonat mainokset yrittävät
saada ihmiset kiinnostumaan tuotteestaan. Tässäkin sivutaan
mediakasvatuksen ideologiaa. Ihmisten vilpittömyyttä käytetään
hyväksi melko karskillakin tavalla. Politiikassa tapa käyttää
mediaa on samanlainen.
Onneksi tässä on Suomen perustuslaki tullut jo osin vastaan.
Esimerkiksi lasten aitouden käyttäminen mainostuksessa on osin
laitonta. Myös lapsille mainostaminen on rajattu laissa
eettisemmäksi.
Mediakasvatuksesta löytyy suomen kielellä hyviä asioita sivulta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mediakasvatus. Tässä en ota
kuitenkaan kantaa lähteen luotettavuuteen, joten lukekoon sitä
kukin omalla kriittisyydellään;)
Esimerkkejä tältä viikolta
Suurmaat kuten Venäjä ja USA pitävät median kautta mahdollisimman
tarkkaan hallittua imagoa. Tämä on täysin tulkittavissa
mediakasvatukseksi. Arctic Sean kaappaustapaus särähti monen
mediaa seuraavan korvaan, sillä asiasta paljastuikin monta eri
tarinaa. Tämä saa ihmiset hämmennyksiin, sillä tulee tunne, mihin
uutistoimistoon voidaankaan enää luottaa.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/arctic-sean-saapuminen-kanarialle-viivastyy/155982
USA:n moraalinkohotusuutisista ajankohtaisin lienee erään
jättipankin johtajan luopuminen yksityiskoneiden käytöstä
vapaa-ajan matkoillaan. Tästäkin USA piti huolen, että koko
maailma kuulee uutisen, sillä teko kuulostaa hyvin sympaattiselta.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/jattipankin-johtaja-luopui-yksityiskoneiden-kaytosta/155909
Viimeinen mediakasvatusta kohahduttava uutinen on taannoin
mediakikuli Rupert Murdochin avautuminen sanomalehtien
tulevaisuudesta. Muun muassa Timesin ja Wall Street Journalin
omistaja pamauttaa, että vuoteen 2030 mennessä sanomalehdet
tulevat häviämään maailmasta lähes kokonaan. Tämä on suuri muutos
mediassa, sillä painetulla tekstillä on tähän asti ollut ihmisten
ajatuksissa luotettavampi imago kuin nettiviestinnässä.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Rupert+Murdoch+povaa+painettujen+sanomalehtien+kuolevan+2030-luvulla/1135249354305
Käsite Mediakasvatus
Mediakasvatus ei sanana ennen tätä kurssia
herättänyt juurikaan mitään mielikuvaa. Nyt olen muuttanut
vaistomaisesti ajattelutapaani ymmärtääkseni mediakasvatusta.
Olen seurannut tämän viikon puheenaiheita ja uutisia enemmän
mediakasvatuksen näkökulmasta.
Kriittinen median käyttäjä
Ensinnäkin media kasvattaa nykyään sekä lapsia että aikuisia.
Medialla on todella vahva merkitys ihmisten muodostaessa
mielipiteitään asioista, joista heillä ei ole omakohtaista
kokemusta. Ihmiset puhuvat median välityksellä kuulemistaan
asioista kuin omana tietonaan. Kritiikki mediaa kohtaan ei
olekaan kehittynyt samaan tahtiin kuin median lisääntyminen
ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Vaikuttaa siltä, että nykyään
ihmiset osaavat suhtautua kriittisesti internetin keskustelupalstoihin, mutta esimerkiksi tietotoimistojen ja poliittisen tiedonannon julkaisemiin uutisiin luotetaan aivan liian sinisilmäisesti. Tästä luin 2000-luvun alkupuolella
kirjoitetun journalismin artikkelin. Varsin kiinnostavia asioita voi löytää osoitteesta http://journalismi.uta.fi/index.php?page=artikkelit&type=artikkelit&id=45
TV:ssä on yhä enemmän "Karpolla on asiaa" -tyylisiä ajankohtaisohjelmia, joiden tarkoitus on suhtautua kriittisesti yhteiskunnalle tarjottuun tietoon politiikasta ja yhteiskunnasta. Tällaiset ohjelmat lisäävät ihmisten kriittisyyttä, mutta samalla
se lisää ihmisten epätietoisuutta. Itse en siis ihan joka tapauksessa liputtaisi kriittisyyden nimiin.
Mediakasvatuksen ääriviivat
Mediakasvatus ei olekaan mielestäni pelkästään ikärajojen
asettamista. Myös esimerkiksi jonkin asian yksioikoinen
tuomitseminen mediassa ohjaa myös mediaa seuraavia ihmisiä
tuomitsemaan kyseinen asia. Median suunnittelijat ovat
todella ammattimaisia ohjailemaan yhteiskuntaa niihin
reaktioihin, mihin halutaan. Raha on usein painavin ratkaisu
median suunnitteluun. Miljoonat ja miljoonat mainokset yrittävät
saada ihmiset kiinnostumaan tuotteestaan. Tässäkin sivutaan
mediakasvatuksen ideologiaa. Ihmisten vilpittömyyttä käytetään
hyväksi melko karskillakin tavalla. Politiikassa tapa käyttää
mediaa on samanlainen.
Onneksi tässä on Suomen perustuslaki tullut jo osin vastaan.
Esimerkiksi lasten aitouden käyttäminen mainostuksessa on osin
laitonta. Myös lapsille mainostaminen on rajattu laissa
eettisemmäksi.
Mediakasvatuksesta löytyy suomen kielellä hyviä asioita sivulta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mediakasvatus. Tässä en ota
kuitenkaan kantaa lähteen luotettavuuteen, joten lukekoon sitä
kukin omalla kriittisyydellään;)
Esimerkkejä tältä viikolta
Suurmaat kuten Venäjä ja USA pitävät median kautta mahdollisimman
tarkkaan hallittua imagoa. Tämä on täysin tulkittavissa
mediakasvatukseksi. Arctic Sean kaappaustapaus särähti monen
mediaa seuraavan korvaan, sillä asiasta paljastuikin monta eri
tarinaa. Tämä saa ihmiset hämmennyksiin, sillä tulee tunne, mihin
uutistoimistoon voidaankaan enää luottaa.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/arctic-sean-saapuminen-kanarialle-viivastyy/155982
USA:n moraalinkohotusuutisista ajankohtaisin lienee erään
jättipankin johtajan luopuminen yksityiskoneiden käytöstä
vapaa-ajan matkoillaan. Tästäkin USA piti huolen, että koko
maailma kuulee uutisen, sillä teko kuulostaa hyvin sympaattiselta.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/jattipankin-johtaja-luopui-yksityiskoneiden-kaytosta/155909
Viimeinen mediakasvatusta kohahduttava uutinen on taannoin
mediakikuli Rupert Murdochin avautuminen sanomalehtien
tulevaisuudesta. Muun muassa Timesin ja Wall Street Journalin
omistaja pamauttaa, että vuoteen 2030 mennessä sanomalehdet
tulevat häviämään maailmasta lähes kokonaan. Tämä on suuri muutos
mediassa, sillä painetulla tekstillä on tähän asti ollut ihmisten
ajatuksissa luotettavampi imago kuin nettiviestinnässä.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Rupert+Murdoch+povaa+painettujen+sanomalehtien+kuolevan+2030-luvulla/1135249354305
MEKAP1/1 Median vuorokausiannos
Noniin. Ensimmäisen viikkotehtävän aihe oli oman median käyttö vuorokauden aikana. Valitsin tutkittavaksi vuorokaudeksi tiistain 15.9.2009. Seuraavassa luettelen aikataulun avulla kaikenlaisen median käytön omassa päivässäni.
7.30 Herätys
7.45 TV-päälle, kanavan selailu YLE1:n ja MTV3:n välillä. Päädyn tuijottamaan aamupalan ajan MTV3:n aamu-TV:tä.
8.05 Autolla Yliopistolle. Ajaessa kuuntelen NRJ:n aamua. Ohjelman sisältö matkan aikana on käytännössä tyhjä. Vain joku yleisökilpailu jää mieleen
12.30 Palaan kotiin. Laitan TV:n päälle. Käännän kanavan VOICE:lle ja jätän sen taustalle soimaan, kun alan tehdä ruokaa.
15.00 Lähden autolla Ideaparkiin. Autoradiosta löytyy jälleen kanava NRJ. NRJ on mainostäytteine radio, joiden välissä sätunnaisesti esitetään helposti kuunneltavaa "poppia".
15.30 Ideaparkissa media on vahvasti näkyvissä. Kauppakeskuksen kaiuttimista soi jokin radiokanava. Lisäksi varsinkin kodinkoneliikkeissä on esillä televisioita, joista näytetään liikkuvaa kuvaa.
17.15 Ajan kotiin
17.59 Laitan jälleen TV:n päälle, mutta nyt hiljaiselle, koska aion kuunnella musikkia tietokoneelta.
18.00 Laitan Spotifyn päälle, ja alan kuunnella jazz-tyylistä soittolistaa. Listassa on noin 50 biisiä.
20.00 Käytän tietokonetta noin puolen tunnin ajan. Tietokone on päällä koko illan, mutta en tarvitse sitä kuin sähköpostin tarkastamiseen ja päivän uutisien lukemiseen.22.00 Käännän TV:n SubTV:lle, josta alkaa BB.
23.00 Sammutan TV:n ja menen nukkumaan.
Noniin. Tällainen oli päiväni median käyttäjänä. Yhteenvetona voinen todeta, että käytän mediaa todella paljon "taustamölynä". En katso paljon TV:tä, mutta silti pidän sitä päällä vähintään 2 tuntia päivässä.
7.30 Herätys
7.45 TV-päälle, kanavan selailu YLE1:n ja MTV3:n välillä. Päädyn tuijottamaan aamupalan ajan MTV3:n aamu-TV:tä.
8.05 Autolla Yliopistolle. Ajaessa kuuntelen NRJ:n aamua. Ohjelman sisältö matkan aikana on käytännössä tyhjä. Vain joku yleisökilpailu jää mieleen
12.30 Palaan kotiin. Laitan TV:n päälle. Käännän kanavan VOICE:lle ja jätän sen taustalle soimaan, kun alan tehdä ruokaa.
15.00 Lähden autolla Ideaparkiin. Autoradiosta löytyy jälleen kanava NRJ. NRJ on mainostäytteine radio, joiden välissä sätunnaisesti esitetään helposti kuunneltavaa "poppia".
15.30 Ideaparkissa media on vahvasti näkyvissä. Kauppakeskuksen kaiuttimista soi jokin radiokanava. Lisäksi varsinkin kodinkoneliikkeissä on esillä televisioita, joista näytetään liikkuvaa kuvaa.
17.15 Ajan kotiin
17.59 Laitan jälleen TV:n päälle, mutta nyt hiljaiselle, koska aion kuunnella musikkia tietokoneelta.
18.00 Laitan Spotifyn päälle, ja alan kuunnella jazz-tyylistä soittolistaa. Listassa on noin 50 biisiä.
20.00 Käytän tietokonetta noin puolen tunnin ajan. Tietokone on päällä koko illan, mutta en tarvitse sitä kuin sähköpostin tarkastamiseen ja päivän uutisien lukemiseen.22.00 Käännän TV:n SubTV:lle, josta alkaa BB.
23.00 Sammutan TV:n ja menen nukkumaan.
Noniin. Tällainen oli päiväni median käyttäjänä. Yhteenvetona voinen todeta, että käytän mediaa todella paljon "taustamölynä". En katso paljon TV:tä, mutta silti pidän sitä päällä vähintään 2 tuntia päivässä.
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
The very first explosion
Otin itseäni niskasta kiinni, synnytin alkuräjähdyksen tälle blogille. Mikään supernova tämä ei ollut edes syntyessään. Blogi ei sanana kiinnosta pätkän vertaa, mutta idea kertoa mielipiteitään muuallakin kuin omalla kotisohvalla, alkoi kiehtoa. Itse asiassa, omalta kotisohvalta nytkin avaudun, ja todennäköisesti vieläpä täysin samanlaiselle kuulijakunnalle, tyhjyydelle, mutta saanpahan edes ajatella kertovani mielipiteeni to entire world...
Sekös tässä tosiaan viehättää, mutta eipä tässä tällä erää mitään repäisevämpää...Lupaan, että seuraava raita riipaisee jo yhteiskunnalta sisäelimet nokittavaksi. Will see what's gonna be...
Sekös tässä tosiaan viehättää, mutta eipä tässä tällä erää mitään repäisevämpää...Lupaan, että seuraava raita riipaisee jo yhteiskunnalta sisäelimet nokittavaksi. Will see what's gonna be...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
