MEKAP1/3 Olen osa mediakasvatusta

Juutuubbi masentaa

Tietoisuus globaalin yhteiskunnan tiedoista ja taidoista on lisääntynyt niin eksponentiaalisesti, että itseäni tilanne on alkanut masentaa. 15 vuotta sitten urheilussa piirin mestaritkin olivat oman alueensa kunkkuja, ja jos osasin heittää voltin, niin kavereilta heltisi välittömästi iso käsi suorituksesta. Jos soitin jonkun omasta mielestänikin vaikean kappaleen, sain matineassa mairittelevat ablodit, olinhan vieläpä niin nuori lupaus:)

Miten menisi vastaavat tilanteet nykypäivänä. Jos menen yleisurheilun piirinmestaruuskilpailuihin, ja hyppään pojat 10-sarjassa ylivoimaiseen mestaruuteen tuloksella 3.02m, niin ennenkuin ehdin tuuletella uutta ennätystäni, mittamies pamauttaa: "Mutta juutuubissa oli video 6-vuotiaasta pojasta, joka hyppäsi yli 4m!" Niinpä lasken käteni alas, ja totean, että eihän se oma suoritus ollutkaan juuri mitään. Kun koulussa sitten päätän ottaa luokan huomion, ja tempaisen etuperivoltin, heittää luokan nörtti-Pete:" Juutubissa oli video yhestä tytöstä, joka veti tuplavoltin kerien ja jäätelö suussa." Jälleen totean omat kykyni melko keskinkertaisiksi. No, illalla päätän skarpata konservatorion matineassa. Laitan kaiken likoon, ja soitan kappaleeni ennätysnopeasti, mutta silti yllättävänkin tarkasti, olenhan 10v. Saan mukavat ablodit, mutta esitykseni jälkeen meille oppilaskokelaille näytetään screeniltä video suprise suprise jälleen Youtubesta: 4-vuotias tyttö soittaa saman kappaleen silmät kiinni, sormet yhteen teipattuna, ja puolet nopeammin.

Mikä oli vertaistarinan opetus? Median käyttö kasvattavana asiana luo nykyään kovemmat vaatimukset saada lapsille onnistumisen tunteita ja sitä kautta itsetunnon tukemista. Median käyttö saattaa jopa osittain olla syy nyky-yhteiskunnan ongelmiin. Ongelmien taustallahan yleensä on itsetunnon romahtaminen.

Pääkirjoituksesta sarjakuviin

Koulun mediakasvatus osuu parhaiten oikeaan äidinkielen tuntien sanomalehden lukemisen opettelussa. Koulussa ei tarvitse pääpainoa siirtää internetin kaoottiseen maailmaan, vaan sanomalehden lukutaidon oppilaat osaavat pienellä panostuksella soveltaa myöskin nettilehtien lukemiseen. Jo ala-asteella tutustuttin lehtien rakenteeseen ja siihen, mitkä jutut olivat tieto- tai fiktiopainotteisia. Minulla opetus ainakin kolisi juuri oikeaan. Ylä-asteella perehdyttiin sanomalehtiin entistä tarkemmin, joka taas selvensi asioita kriittisyydestä mediaa kohtaan. Tämä aihekokonaisuus pitäisi pitää äidinkielen opetussuunnitelmassa vielä pitkään!

Minä mediakasvattajana

Myöhemmällä iälläni olen kirjoittanut muutaman lehtijutun. Olen huomannut, että jutusta saa sisällöltään mielenkiintoisemmankin, jos juttuun yrittää upottaa jonkin kasvattavan mielipiteen. Kirjoitus ei tarvitse olla mielipidekirjoitus, vaan jutun lukijoita voi johdatella erilaisila tyyleillä haluttuun suuntaan. Tämä on haastava taiteen laji, ja moni lehtikirjoittaja siinä usein epäonnistuu, mutta toimiessaan se saa lukijoiden muuttamaan totuttuja käsityksiään jutun kirjoittajan mieltymyksen suuntaan.

Kun minä käytän mediakasvatusta, niin käyttää sitä totta kai suuremmatkin vaikuttajat. Ja kun asiaa tarkastelee, huomaa, että mediakasvatus on isojen narujen varassa. Maanosat kasvattavat, valtiot kasvattavat, kaupungit kasvattavat, kunnat kasvattavat...yksilöt kasvattavat. Ja kun mediakasvatuksen osa on kasvanut jyrkästi, syntyy vaara, että yhteiskuntaa kasvatetaan harhaan. Mediakasvatuksella osutaan pahimmillaan jopa ihmisten perusarvoihin, ja se kuulostaa III maailman sodalta.