KASOP4/1 Jälkien jättäjät

Pelataanko shakkia

Kello soi, ja on aika aloittaa peruskoulun viides luokka. Mietin, että pitkälle olenkin jo päässyt. Ei enää kuin puolet jäljellä peruskoulua. Syön puolivihaisena aamupalan, ja lähden pienellä kiireellä kouluun. Huolimatta rutiininomaisesta aamukireydestä odotan innoissani uuden kouluvuoden alkua. En ole nähnyt kavereita pitkään aikaan, ja muutenkin kouluympäristö tuntuu pitkän kesäloman jälkeen jälleen kiinnostavalta.
Saavun koulun pihalle. Parkkeeraan polkupyöräni reteesti takapyörä lukossa kovalla vauhdilla koulun portin viereen. Pihalla on jo kova hälinä, olenhan viimeisten joukossa saapumassa kouluun. Kello soi oppitunnin alkamisen merkiksi. Juoksemme puolihullua munaravia käsillä reppua selässä pitäen koulun portaiden viereen jonottamaan. Olemme koulun toiseksi vanhimpia oppilaita, joten minulle herää esimerkillinen olo. Nyt on pidettävä ryhti suorassa ja näyttää esimerkkiä pienemmille oppilaille.
Luokkahuoneemme on vaihtunut. Pienen tappelun sävyttämänä löydämme itsellemme omat paikkamme. Nyt on vuoro odottaa uutta opettajaa. Odotus palkitaan parissa minuutissa. Tilanne ei tosin tunnu palkinnolta, sillä luokkatilaan astelee ylipainoinen mursu! Kaikki ovat odottaneet koulun rehtori Kimmo Toiviaista, mutta luokkaan asteleekin Pälkäneeltä kotoisin oleva hevosfarmari. Mietin mielessäni, että onneksi tuo mörkö ei ole sijaisena kuin päivän. No, tähänkin saan varmistuksen ensimmäisen kahden minuutin aikana. Tämä 70-luvulle jäänyt urpo aikoo opettaa meitä koko vuoden! Tässä vaiheessa en osaa suhtautua vielä niin kypsästi sijaiseen, joten leimaan hänet suoralta kädeltä dorkaksi.
No, seuraavan lukuvuoden aikana tämä samainen sijainen osoittautuu täydelliseksi aasiksi. Esimerkkejä tulee esiin monia. Puukäsityön tunnilla luokan vilkkaimmat oppilaat pitävät opettajaa naruissaan, ja saavat hänet uskomaan, että oppilaat tarvitsisivat kaupasta tarvikkeita puutöihinsä. Mietin itse, miten tämä on mahdollista. Muutama oppilas pääseekin käymään kylällä ostamassa ”tarvikkeita” linnunpönttöihinsä. Niin tarvikkeet kuin oppilaatkin jäävät sinä päivänä matkan varrelle:) Opettaja on täysin ympäri puhuttavissa.
Myös opetuksen sisältö on täysin tyhjä. Totta kai opettaja käy tunnilla läpi asiat, mitkä opetussuunnitelmassa on mainittu, mutta opetustapa riippuu täysin oppikirjasta. Soveltava tekeminen tarkoittaa opettajan mielestä kirjan tehtävien tekemistä. Olemme samassa luokassa kuutosluokkalaisten kanssa, ja voin sanoa, että ehkä 15% asiasta menee isojen poikien korvista sisään. Tämä asian kuulemisprosentti on melko huono, ja oppiminen on sitä kautta käytännössä nolla. Tunnen sääliä tyhmempiä ja vilkkaampia oppilaita kohtaan, sillä he eivät tule oppimaan vuoden aikana yhtään mitään.
Itse opin vuoden aikana eniten huonosta opettamisesta. Opin lisäksi analysoimaan ihmisiä, erityisesti opettajia. Alan muiden opettajienkin tunnilla tarkkailemaan ympäristöä ja opettajia. Saan aivan uuden käsityksen opettajan roolista lasten elämässä. On aivan sama, vaikka opettaja olisikin suunnitellut tuntinsa, mutta niiden toteutus on silti asia erikseen. Lisäksi opettajan opetettavan asian soveltaminen on joskus ratkaisevassa roolissa. Puolivälissä lukuvuotta eteeni tulee vastaan dilemma. Miksi nollalla ei voi jakaa? Pommitan opettajaa tällä kysymyksellä saamatta siihen koskaan vastausta. Asia vaivaa siinä hetkessä vain hetken, mutta myöhemmin olen muistellut asiaa tuhansia kertoja.
Musiikin ja liikunnan tunnit ovat mielenkiintoisimpia. Musiikin tunnilla opettaja käskee tyttöjen ottaa musiikin kirjat esiin. Hän opastaa tyttöjä laulamaan toivelauluja. Ensin pojatkin ovat mukana, mutta sitten opettaja ehdottaa pojille shakkiturnausta. Minua kiinnostavat molemmat aiheet, mutta kukaan muukaan pojista ei siirry laulamaan tyttöjen kanssa. Niinpä opettaja luo luokkaan tytöt-pojat -kahtiajaon. Lisäksi kukaan ei opi musiikista senttiäkään, ja luokan interaktiivisuus on täysin nolla. ”Laulakaa te tytöt toivelauluja niin me pojat pelataan shakkia.” Tämän opettajan pamauttaman lausahduksen muistan lopun elämääni. Lause turhautti kaikki muut paitsi pojat, jotka eivät olleet kiinnostuneet musiikista vaan jostain muusta pelaamisesta.
Loppusanoina ala-asteen kohahduttavin hetki oli nimenomaan tämän suuren aasin lausahdus luokan kahtiajaosta. En ole kyseistä opettajaa myöhemmin nähnyt, mutta jos näkisin, antaisin hänelle välittömän palautteen säästelemättä sanojani. Minun oppimiseeni ei tullut suurta aukkoa, mutta tunnen luokkakavereitani, joiden alamäki alkoi juurikin tältä oppivuodelta. Kiitos ope, kiitos!

Kannustavaa hiillostusta

Oppivuoteni käytin omiin harrastuksiini keskittyen. Vuodet vierivät. Koulussa jaksoin keskittyä noin kolme tuntia päivässä, mikä on tietysti liikunnalliselta pojalta jo hatunnoston arvoinen suoritus. Ylä-aste oli lyhyimmän tuntuinen koulujakso, ja sen sisältöä en pystynyt konkreettisesti selittämään. Kasvatus ja siinä sivussa jotakin asiaakin, siinä lienee ylä-asteen pääprinsiippi.
Lukioon mennessä minulla oli selvät sävelet, mitä alan lukea. Matematiikka, fysiikka ja kemia saisivat täyden huomioni, ja muilla tunneilla keräisin virtaa keskittyä vain kyseisiin tunteihin. Fysiikan opiskelu jäi lukiossa erityisesti mieleen. Fysiikan ensimmäisen kurssin opettaja oli juuri eläkkeelle pääsevä opettajan jyrä, joka latoi fysiikkaa taululle vanhoillisen kurin sävyttämänä. Tunnit etenivät koordinoidusti, mutta monella oppilaalla kasvoi asennevamma fysiikkaa kohtaan entisestään. Onneksi asia kiinnosti minua sen verran, että en luovuttanut fysiikan opiskelua heti ensimmäiseen kurssiin. Sain lisäksi ensimmäisen kurssin arvosanaksi 9,5, joten motivaatio opiskeluun säilyi.
Seuraava opettaja olikin lukiohistorian menestys. Hänen opetusteesinsä tulivat esiin heti ensinäkemisestä lähtien. Opettaja toi vahvasti esiin asian, että ne joita ei fysiikka kiinnosta, ei kannata opiskella sitä. Hän kannusti kyllä kaikkia, mutta huonon koemenestyksen kärsineet opiskelijat joutuivat perustelemaan sekä itselleen että opettajalle fysiikan opiskelun merkityksen heidän elämässään.
Selviä vastauksia kyseisen opettajan tehokkaasta ja motivoivasta opetustyylistä en ole vielä löytänyt. Tämän vuoden aikana olenkin ottanut tavoitteeksi selvittää itselleni, mitkä asiat vaikuttivat fysiikan nopeaan omaksumiseen lukiossa. Palaan asiaan, kun tajuan jotain:)